Innostuin valokuvaamisesta vuonna 2009.
Audiovisuaalisen viestinnän perustutkinnon suoritin vuonna 2013. Vuotta myöhemmin perustin toiminimen.
Valokuvaus on minulle rakas harrastus. Hääkuvauksen pariin ajauduin vahingossa kun tuttavani pyysi valokuvaamaan ystävänsä häät.
Hääkuvaus on jännittävää ja siitä oppii aina jotain uutta. On myös ihana olla osana toisten tärkeää päivää.
Valokuvauksen lisäksi olen opiskellut myyntiä ja markkinointia sekä valmistunut lähihoitajaksi.
Tällä hetkellä hoidan kahta pientä tytärtäni valokuvaamisen lisäksi.
Asun Keravalla ja toimin enimmäkseen pääkaupunkiseudulla.
Kuvaan mielelläni eri miljöissä ja ihmisten kotona, minulla ei ole studiotilaa. Innostun helposti ja tartun rohkeasti uusiin haasteisiin.
Mikäli kuvaustyylini miellyttää niin ota rohkeasti yhteyttä.
HUOM. Pidän kuvaus taukoa häiden osalta 2025, kuvauklsia otetaan vuodelle 2026.
Motto: Kaikista on mahdollista saada hyvä kuva !
Sara
Yhteydenottolomake